Urani toiset vammaispalvelupäivät Helsingissä viime viikon torsataina ja perjantaina olivat jälleen antoisat ja hyvin ammattimaisesti järjestetyt. Asiat etenivät aikataulun mukaisesti ja lyhyehköt, tiivistetyt esitykset pitivät mielenkiinnon yllä esityksessä kuin esityksessä. Jokainen esitys alustettiin lyhyesti ja näin työryhti siirtyi esityksestä seuraavaan. Esitysten asiasisältö oli ajankohtaista ja vaikka sote-asiat ovatkin vielä kovin keskeneräisiä, helpotti kuulla miten asioiden valmistelu sujuu ja miten vaikeita asiat ovat saavuttaa siten, kun sotessa on tarkoitus asiat järjestää. Rohkean ja erilaisen ajatuksen vammaisten osallistumisesta yhteiskuntaan julki toi Itä-Suomen yliopistosta Pauli Rautiainen, joka pohti, miksi ei  vammaisilta vaadita osallistumista työelämään. Toki moni on työelämässä, mutta useimmin kuitenkin eläkkeellä, vaikka toimintakykyä olisikin työntekemiseen. Ihmisoikeus on myös työntekeminen.